![]() |
![]() |
YrittäjähaastattelutKaijalta Prykalle -hankkeen yhtenä tavoitteena on monipuolistaa ja kehittää hankealueen jo olemassa olevia palveluita sekä löytää ratkaisuja siihen, miten saaristossa olevat työt löytäisivät tekijänsä mahdollisimman läheltä. Haastattelusarjassamme tutustutaan saariston eri alojen naisyrittäjiin. OSA 1 • KOTIPALVELUYRITTÄJÄ PAULA HELLSTRÖM, MYNÄMÄKI
Paulalla oli aikaisempaa kokemusta yrittäjänä melkein neljän vuoden ajalta 80-luvulla, joten yrittäminen sinänsä oli tuttua haasteineen ja arjen paperitöineen. OSA 2 • MAINOSTOIMISTOYRITTÄJÄ MILLA SAIRIALA, VELKUA
Aikaisemman mainosalan työkokemuksen kautta Milla päätyi perustamaan yhden naisen mainostoimiston. OSA 3 • KANSANPERINNETAITAJA HANNA ARO-HEINILÄ, LIVONSAARI
Yrittäjäksi kannusti aiemman harrastuspohjan myötä kehittynyt aito kiinnostus alaan. Hanna pitääkin itseään elämäntapayrittäjänä. Työtä ja harrastusta on turha yrittää erottaa toistaan. OSA 4 • MONITOIMIYRITTÄJÄ SATU NUMMINEN, KUMLINGE
Kun työ koostuu monesta palasesta, on harvoin tilanne, jolloin voisi keskittyä vain yhteen tekemiseen kerrallaan. LISÄTIETOJA
|
![]() |