velkua.fi  Svenska  English  Deutsch  Français  Eesti  Россий
Nähtävyydet, tapahtumat
Navigointi

Esittely


Haukan kotimuseo


Luonto


Meritaistelunäyttely


Pyhän Henrikin kirkko


Teersalon rantapuisto

Velkua Soi


Velkuapäivät


Muinaistulien yö
Humua laiturilla

Historian havinaa kirkossa ja kotimuseoissa

Palvan saaressa sijaitsee vuonna 1793 rakennetun Pyhän Henrikin kirkon lisäksi venäläisten ja ruotsalaisten joukkojen välillä 1808 käytyä Palvan meritaistelua kuvaava näyttely sekä muistomerkki.

Salavaisten saarella voi tutustua Haukan sukutilan perinteistä esineistöä pullollaan oleviin vanhoihin rakennuksiin, kuten tuulimyllyyn, aittaan ja savusaunaan.

Velkuan historiasta voit lukea enemmän Hallinto, perustiedot -osion historiasivulta, jota on täydennetty keväällä 2008 mm. aiemmin Kuntatiedotteessa julkaistuilla paikallisten kirjoittajien teksteillä.


Luontopolkuja ja ohi kulkiessa bongattavaa

Teersalon ranta koki täydellisen muodonmuutoksen kesällä 2007, kun entinen joutomaa kunnostettiin kuntalaisten ja kesäasukkaiden yhteiseksi virkistysalueeksi ja kunnan käyntikortiksi. Samalla reissulla voit pistäytyä myös läheiseen saaristokasvitarhaan.

Luontosivuillemme on koottu kattavasti perustietoa itämerestä sekä Velkuan kallioperästä, eläimistä ja kasveista. Siellä luetellaan myös mm. alueen luontopolut.


Tapahtumia markkinahumusta performansseihin

Vuotuisesta tapahtumatarjonnasta löytyy jokaiselle jotakin.

Perinteisestä markkinatunnelmasta voi nauttia heinäkuun Velkuapäivillä. Kulttuuripainotteisempaa ohjelmistoa tarjoavat heinäkuun Velkua Soi sekä elokuun Muinaistulien yö.

Tapahtumien järjestäjät panostavat monipuoliseen ohjelmatarjontaan ja kävijämäärät ovatkin kasvaneet vuosi vuodelta.

Lisätietoja saat vasemmanpuoleisen valikon linkkejä klikkaamalla.

Etusivu

Hallinto, perustiedot
Asuminen, rakentaminen
Koulu
Kulkuyhteydet, aikataulut
Kuvia, karttoja
Nähtävyydet, tapahtumat

Palvelukeskus Kummeli
Majoitus, ruoka
Kalastus, veneily
Käsityö, taide
Muut palvelut

Matkailuinfo
Palveluhakemisto
Puhelinluettelo

Linkit
Palaute, sivukartta

Päivitetty 6.10.2008 sivun alkuun | edellinen sivu | ©