 |
 |
|
 Velkua Facebookissa Velkua Twitterissä |
|
|
 |
|
|
|
|
|
Palvan meritaisteluOte Johanna Pakolan laajemmasta Suomen sodan meritaisteluita käsittelevästä historiapaketista, joka syntyi osana Suomen sodan reiteillä saaristossa -hanketta. Palvan taistelu 18.9.1808Palvan salmessa Lailuodon tasalla oli vara-amiraali Salomon von Rajalinin 31 tykkipurren vahvuinen ruotsalainen osasto, jonka tehtävänä oli estää Lokalahdella operoivaa kuljetuslaivastoa uhkaavat vihollisten hyökkäykset ja näin turvata maihinnousu. Turun suunnalta Palvaa lähestyi kontra-amiraali Mjasojedoffin johtama venäläisten 23 tykkipurren ja 52 tykkijollan sekä jokusen isomman aluksen osasto. Von Rajalin asettui puolustusasemiin Palvan salmen kapeimmalla kohdalla Lailuodon tasalla. Oikealle siivelle oli sijoitettu 18 tykkipurtta, jotka sulkivat Velkuanmaan ja Lailuodon välisen väylän. Vasemman siiven tykkipurret puolestaan vastasivat Talosmeren ja Lailuodon välisten salmien puolustuksesta.  Metsävuori E. Venäläisten oli aluksi tarkoitus hyökätä jo 17.9., mutta sääolot siirsivät hyökkäystä päivällä. Tuona aikana luodattiin sopivia kulkuväyliä, etenkin Talosmeren itäpuolella. Ruotsalaiset olivat jo luodanneet kulkukelpoisia salmia ja näin he kykenivät vartioimaan ettei vihollinen tunkeutuisi selustan läpi. Samaan aikaan lähestyvä venäläisten osasto luotasi ruotsalaisten joukkojen sivustoja löytääkseen kulkukelpoisia väyliä. Venäläisten varsinainen hyökkäyslinja muodostui ruotsalaisten oikeaa siipeä (18 ruotsalaista tykkipurtta) vastaan 9 tykkipurren ja 11 tykkijollan voimin, ja 14 tykkipurtta ja 5 tykkijollaa puolestaan omalle oikealle sivustalle Lailuodon itäpuolelle (ruotsalaisilla 13 tykkipurtta). Taempana olivat isommat alukset sekä tarvittaessa siirrettävät 30 tykkijollaa. Kuusi tykkijollaa oli määrätty iskemään vihollisen vasempaan selustaan Talosmeren itä- ja pohjoispuolitse jo etukäteen luodattua väylää pitkin.
Nordensvan C.O. Taistelu alkoi 18.9. klo 4.00. Tuolloin venäläiset lähtivät etenemään ruotsalaisten oikeaa siipeä kohti. Ruotsalaiset torjuivat tämän hyökkäyksen ja venäläiset joutuivat perääntymään. Ruotsalaiset pyrkivät estämään venäläisten pääsyn Talosmeren ja Vähämaan salmen suulle estääkseen tuota kautta pääsyn selustaan. Venäläisiä oli jo kuitenkin päässyt Talosmeren ja Teersalmen välisen salmen kautta kiertämään selustaan, ja taistelussa liikaa edennyt ruotsalaisten vasen siipi ajautui kahden tulen väliin joutuen perääntymään. Oikea siipi joutui vetäytymään klo 9 aikoihin. Ruotsalaiset joutuivat peräytymään Palvan salmen kapeikkoon venäläisten hyökätessä koko osastollaan. Kapeikon jälkeen ruotsalaiset muodostivat uudelleen taistelulinjan, mutta vihollinen saarrosti joukkoja niin että lopulta ruotsalaiset vetäytyivät Kustavin salmen suulle asti. Noin viiden tunnin mittaisen taistelun tappiot olivat kuitenkin melkoiset: ruotsalaiset menettivät yhden tykkipurren, joka räjähti. Myös koko miehistö menehtyi. Tämän lisäksi heiltä kaatui kaksi aliupseeria ja 28 miestä, sekä haavoittui yksi upseeri, neljä aliupseeria ja 49 miestä. Myös lähes kaikki alukset olivat saaneet erilaisia vaurioita. Venäläisten tappiot olivat: ainakin yksi iso ja kolme pienempää alusta upposi, kaksi upseeria kaatui ja kolme haavoittui sekä n. 200 miestä joko haavoittui tai kaatui. Kuningas sai tiedon vetäytymisestä, ja määräsi tämän johdosta kaikki Sottungassa olevat saaristolaivaston alukset Rajalinin joukkojen vahvistukseksi. Kuningas suunnitteli edelleen uutta maihinnousua Helsinginkylään. Rajalin pyrki neuvomaan kuningasta luopumaan ajatuksesta, mutta kuningas sanoi maihinnousun olevan välttämätön ja Suomen kohtalon riippuvan siitä. Tapahtumat Velkualla taisteluiden jälkeenTaistelujen jälkeen ei Velkualla kuitenkaan päästy rauhallisempaan elämään. Jo ennen taistelua, syyskuun 15. päivä oli eräs venäläinen sotilasjoukko noussut Palvan saarella maihin ja pidättänyt kappalaisen Mikael Malmstenin pakottaen tämän mukanaan amiraalilaivalle. Vara-amiraali Mjäsojedoff yritti saada kappalaiselta tietoja ruotsalaisten laivasto-osaston vahvuudesta. Tähän hän ei saanut kappalaiselta vastausta, ja vaikka Malmsten pyysi päästä maihin, ei häntä päästetty pois laivalta. Lopulta hän joutui seuraamaan taisteluja amiraalilaivalta. Taistelujen päätyttyä hän jälleen pyysi päästä kotiinsa, sillä hän pelkäsi pienten ja avuttomien lastensa puolesta. Hänelle vakuutettiin mm. vara-amiraalin toimesta, ettei syytä huoleen ollut sen paremmin hänen lapsillaan kuin kyläläisilläkään. Iltapäivällä hän lopulta pääsi palaamaan virkatalolleen. Siellä häntä odotti lohduton näky. Ovet oli kiskottu saranoilta, kaikki ikkunat rikottu, osia kivijalasta oli tuhottu, kaikki rahat, vaatteet, ruokatavarat ja huonekalut joko ryöstetty tai tuhottu ja palvelija sekä lapset olivat poissa.
Nordensvan C.O. Käytyään tuhoamassa kappalaisen virkatalon siirtyivät venäläiset muihin taloihin. Asukkaat olivat taistelun ajan olleet kodeissaan, mutta nyt he pakenivat ammuskelevia ja vastaantulijoitaan pahoinpiteleviä joukkoja. Osa onnistui pakenemaan veneillään mannermaan puolelle, mutta kaikilla ei ollut yhtä hyvä onni. Mm. torppari Kuustenperä joutui venäläisten käsittelyyn ja menehtyi. Venäläisten raivo kohdistui eniten saaren naisiin riippumatta oliko kyseessä nuori tyttö tai vanhus. Asukkaat joutuivat piileskelemään viikon verran, sillä venäläiset jäivät vartioimaan aluetta. Myöhemmin mentyään laivoille saivat saaristolaiset osan ryöstetyistä tavaroistaan takaisin. Tämä lienee kuvannut sitä, ettei päällystö juurikaan ollut ryöstelyjen ja pahoinpitelyjen takana. Alkuun vihanpito kohdistui vain Palvaan, mutta muutaman päivän kuluttua myös Teersalossa koettiin venäläisten raivo. Asukkaita piestiin miekanlappeilla ja pakenevia ihmisiä ammuttiin. Taloja kohtasi sama hävitys ja ryöstely kuin aiemmin Palvassa. Kuten Palvan asukkaat, myös teersalolaiset myöhemmin vaativat omaisuuttaan takaisin ja vahinkoja korvattavaksi. Salavaisista ja Haukan tilalta oli jo ennen taisteluja viety karjaa venäläisten aluksille, ja he tiesivät mitä odottaa. Kaikki tavarat ryöstettiin ja naiset joutuivat väkivallan kohteeksi. Haukan palvelijatar päätyi venäläisten käsiin, samoin Salavaisten Pietilän Maria-tytär. Marian äidin yrittäessä pelastaa tytärtään murskasivat venäläiset hänen kätensä ja olkapään. Jo aiemmin olivat Pietilän ja Kurjen tilat vannoneet uskollisuudenvalan keisarille, mutta todistus revittiin ja hävitys jatkui. Velkuanmaalla Krööpilä ja Tiurla ryöstettiin ja omistajat pakenivat Korppooseen. Osa taloista ryöstettiin niin tarkasti, että omistajille ei jäänyt edes vaatteita päälle. Tuho laajeni mannermaalle asti. Hakkenpään ja Tuomaraisten kylissä jälleen etenkin naiset joutuivat venäläisten vihanpidon kohteeksi. Yksi talonpoika sai rintaansa pajunetin riehaantuneen sotilaan toimesta, ja useita taloja ryöstettiin. Ryöstelyt myös Palvassa jatkuivat. Kohteeksi päätyi myös Palvan kirkko, jonne ryöstelevä joukko murtautui. Kirkko oli vasta reilu kymmenen vuotta aiemmin valmistunut, ja suurella vaivalla ja vähäisillä varoilla hankittu omaisuus päätyi venäläisille. Kirkosta varastettiin mm. hopeinen kalkki, messinkilampetit, tinaiset kynttilänjalat, öylättilautanen, kastemalja, messukasukat, alttariliinat, raamattu, virsikirjat ja vähäinen kolehtivarat. Samaan aikaan hävisi jäljettömiin kirkon vanhimmat historia- ja rippikirjat, näiden katoaminen lienee ollut korvaamattomin menetys. Kirkosta kerrotaan varastetun myös kirkonkellot, mutta niiden kohtalosta on esitetty useita muitakin versioita. Perimätieto kertoo, että ennen vihollisten tuloa olisi kellot soudettu merenlahdelle ja upotettu. Toinen perimätieto kertoo, ettei nuorella seurakunnalla ollut vielä varojen puutteessa kelloja hankittuna. Tutkijat kuitenkin pitävät todennäköisenä, että kellot ovat tuolloin jo olleet olemassa, sillä ne olivat ainut keino saaristo-olosuhteissa kutsua seurakunta pyhää sanaa kuulemaan. Ryöstely oli aiheuttanut moninaisia seurauksia. Pääasiassa kalastuksesta elävien saaristolaisten verkot ja pyydykset oli lähes poikkeuksetta hävitetty, samoin maatalouden harjoittaminen lähes kokonaan tuhotuilla välineillä oli hankalaa syystöiden ollessa juuri käsillä. Velkua oli kaikkiaan joutunut poikkeuksellisen suuren ryöstelyn ja tuhotyön kohteeksi. Lähipitäjissä keskimääräinen vahinko oli 1000 taaleria Velkualla sen ollessa lähes 22000 taaleria. Turun Tuomiokapituli oli huolissaan, sillä kansa ei kyennyt maksamaan sielunpaimenelleen palkkaa. Samoin kappalaisen oli vaihdettava paikkaa, sillä tällä ei ollut mitään millä elättää itsensä, vaimonsa ja viisi lastaan. Kappalainen lähetti anomuksen siviilihallinnon johtajalle, kreivi ja kenraali Freidrich Wilhelm von Buxhoevdenille, jotta tämä tukisi heitä ryöstelyn jälkeen. Kreivi kuuli vasta tässä vaiheessa Velkuan tapahtumista ja hän lähetti maaherra von Troilille määräyksen käynnistää tapahtumista tutkimus. Näin meneteltiinkin, ja Paltvuoren rusthollissa Taivassalon vakinaisilla syyskäräjillä käynnistettiin marraskuun viidentenä päivänä tutkimukset. Turun tuomiokapituli kantoi kappalaisen lisäksi laajempaakin huolta, sillä he olivat tietoisia myös Kustavin ja Iniön asukkaiden turvattomuudesta. Oli olemassa pelko, että nämä lähtisivät kerjuumatkoille hyläten kotipaikkansa, ja näin yleinen järjestys olisi ollut uhattuna.  Gripenberg G.A. Siviilihallinnon johtajan toimesta ei päätöksiä juurikaan syntynyt, tähän syynä oli mm. valtava ruuhka siviilikansliassa. Vuoden lopulla maan johtaja vaihtui, ja Buxhoevdenin tilalle tuli kenraalikuvernööri Göran (Georg) Magnus Sprengtporten. Seuraavana keväänä Sprengtportenin toimesta kappalainen saikin tukea, muut velkualaiset sen sijaan jäivät vaille korvauksia. Teksti Johanna Pakola Koko historiapaketti on luettavissa Suomen sodan reiteillä saaristossa -hankkeen sivuilla. Palvassa voit tutustua merestä nostetusta tykinputkesta tehtyyn muistomerkkiin, joka sijaitsee Pyhän Henrikin kirkon vieressä. TIETOA MUUALLATurun Sanomien artikkeli Meritaistelu jätti pysyvän arven Velkuan kirkkoon (18.11.2006) kertoo, kuinka pieni saaristokirkko tulvii nykyisin iloa ja valoa murheellisesta historiasta huolimatta. |
|
 |
