Velkuan saaristolaisyhdistys ry Velkua Facebookissa Velkua Twitterissä

Velkuan paikallishistoriaa ja muistoja. © Yksityisarkistot

Suojeluskunta, Sinervo

Veikko Veistisen kokoama ja Kerttu Herralan täydentämä Velkuan suojeluskunnan historiikki sisältää tutkimus- ja muistitietoa suojeluskunnasta sekä sen oman toimitalon hankinnasta. Saatavilla on myös joitakin asiakirjoja.

Merisuojeluskuntataloksi talkoilla rakennetun Sinervon ulkoseinässä on sen historiasta kertova muistolaatta. Samalla paikalla aiemmin sijainneen torpan mukaan nimetty rakennus ehti palvella vuosikymmenten kuluessa mm. suosittuna tanssipaikkana.

Sinervon salissa on pieni näyttämö, jota ympäröivän koristeraidan on alunperin veistänyt ja maalannut Alvar Ekblom. Velkualainen taiteilija Auli Tuovila maalasi koristeraidan uudelleen salin peruskorjauksen yhteydessä 1990-luvun alussa. Ajan myötä irronneiden ja hävinneiden alaosan koristepalojen tilalle on uusia veistänyt velkualainen Lasse Valtonen. Esiripun yläosassa oli alunperin siihen kiinni ommeltu suojeluskunnan merkki.

Velkuan kunnantoimisto muutti Palvasta Sinervolle vuonna 2000 ja tässä käytössä rakennus oli kuntaliitokseen 1.1.2009 asti. Talossa oli kirjanpitäjän ja kunnanjohtajan työtilat. Valtuusto ja kunnanhallitus kokoontuivat salissa, jonka saattoi myös vuokrata erilaisiin tilaisuuksiin.

Sinervo vuosina 2000 ja 2007. © Arkistot/JK

Rakennus palautettiin alkuperäiseen keltaiseen väriinsä vuonna 2007. Myös sisäänkäytiä on ehostettu kunnantoimistovuosina. Yllä vasemmalla aiempi väritys ja pääsisäänkäynti vuodelta 2000. Sinervon vieressä sijaitsevan palvelukeskus Kummelin väritys on mukailtu Sinervon aiemman värityksen pohjalta.

Nykyisin Sinervo toimii Naantalin kaupungin Velkuan palvelupisteenä sekä näyttely- ja tapahtumatilana. Talon takaosassa on vuokra-asunto.