Säännöt

1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka
Yhdistyksen nimi on Velkuan saaristolaisyhdistys ja sen kotipaikka on Naantali.

2. Tarkoitus ja toiminnan laatu
Yhdistyksen tarkoituksena on Naantalissa sijaitsevan Velkuan alueen kaikenpuolinen kehittäminen. Lisäksi yhdistyksen tarkoitus on asukkaiden viihtyvyyden ja yhteenkuuluvuuden parantaminen sekä harrastus- ja vapaa-aikatoiminnan ja elinkeinotoiminnan ja palvelujen yleisten edellytysten edistäminen. Yhdistys edistää ja ylläpitää myös jäsentensä, Velkuan alueen asukkaiden ja yhdistysten, Naantalin kaupungin ja muiden sidosryhmien välistä yhteistyötä.

Edellä mainittujen toimintatavoitteiden toteuttamiseksi yhdistys
– järjestää koulutus- ja esitelmätilaisuuksia, retkiä, kilpailuja, kulttuuritilaisuuksia, harrastuspiirejä, juhlia ja muita vastaavia tilaisuuksia.
– järjestää talkootilaisuuksia.
– tekee aloitteita ja esityksiä sekä antaa lausuntoja.
– järjestää itse ja osallistuu erilaisiin toimialueen kehitysprojekteihin.

Yhdistys tekee yhteistyötä elinkeinonharjoittajien, muiden ammattiryhmien ja kotitalouksien kanssa sekä kehittää yhteistyötä muiden kyläyhdistysten suuntaan.
Toimintansa tukemiseksi yhdistys voi vastaanottaa lahjoituksia, järjestää arpajaisia ja varojen keräyksiä sekä harjoittaa majoitus-, kahvila-, kioski- ja ravintolaliikettä, kutakin enintään yhdessä liikepaikassa ja anoa sekä vastaanottaa avustuksia.

Yhdistys voi omistaa toimintaansa varten irtainta ja kiinteää omaisuutta.

3. Jäsenet
Yhdistykseen varsinaiseksi jäseneksi voidaan hyväksyä henkilö, joka hyväksyy yhdistyksen tarkoituksen. Kannattavaksi jäseneksi voidaan hyväksyä yksityinen henkilö tai oikeuskelpoinen yhteisö, joka haluaa tukea yhdistyksen tarkoitusta ja toimintaa. Varsinaiset jäsenet ja kannattavat jäsenet hyväksyy hakemuksesta yhdistyksen hallitus. Kunniapuheenjohtajaksi tai kunniajäseneksi voidaan hallituksen esityksestä yhdistyksen kokouksessa kutsua henkilö, joka on huomattavasti edistänyt ja tukenut yhdistyksen toimintaa.

4. Liittymis- ja jäsenmaksu
Varsinaisilta jäseniltä ja kannattavilta jäseniltä perittävän liittymismaksun ja vuotuisen jäsenmaksun suuruudesta erikseen kummallekin jäsenryhmälle päättää vuosikokous. Kunniapuheenjohtaja ja kunniajäsenet eivät suorita jäsenmaksuja.

5. Hallitus
Yhdistyksen asioita hoitaa hallitus, johon kuuluu vuosikokouksessa valitut puheenjohtaja ja 4-8 muuta varsinaista jäsentä sekä 2-4 varajäsentä. Hallituksen toimikausi on kaksi vuotta. Hallitus valitsee keskuudestaan varapuheenjohtajan sekä keskuudestaan tai ulkopuoleltaan sihteerin, rahastonhoitajan ja muut tarvittavat toimihenkilöt. Hallitus kokoontuu puheenjohtajan tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtajan kutsusta, kun he katsovat siihen olevan aihetta tai kun vähintään puolet hallituksen jäsenistä sitä vaatii. Hallitus on päätösvaltainen, kun vähintään puolet sen jäsenistä, puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja mukaan luettuna on läsnä. Äänestykset ratkaistaan ehdottomalla ääntenenemmistöllä. Äänten mennessä tasan ratkaisee puheenjohtajan ääni, vaaleissa kuitenkin arpa.

6. Yhdistyksen nimen kirjoittaminen
Yhdistyksen nimen kirjoittaa hallituksen puheenjohtaja, varapuheenjohtaja, sihteeri tai rahastonhoitaja, kukin yksin.

7. Tilikausi
Yhdistyksen tilikausi on kalenterivuosi.

8. Yhdistyksen kokoukset
Yhdistyksen kokoukseen voidaan osallistua hallituksen tai yhdistyksen kokouksen niin päättäessä myös postitse taikka tietoliikenneyhteyden tai muun teknisen apuvälineen avulla kokouksen aikana tai ennen kokousta. Yhdistyksen vuosikokous pidetään vuosittain hallituksen määräämänä päivänä maalis-kesäkuussa. Yhdistyksen kokouksissa on jokaisella 16-vuotta täyttäneellä varsinaisella jäsenellä, kunniapuheenjohtajalla ja kunniajäsenellä yksi ääni. Kannattavalla jäsenellä on kokouksessa läsnäolo- ja puheoikeus. Yhdistyksen kokouksen päätökseksi tulee, ellei säännöissä ole toisin määrätty, se mielipide, jota on kannattanut yli puolet annetuista äänistä. Äänten mennessä tasan ratkaisee kokouksen puheenjohtajan ääni, vaaleissa kuitenkin arpa.

9. Yhdistyksen kokousten koollekutsuminen
Hallituksen on kutsuttava yhdistyksen kokoukset koolle vähintään seitsemän vuorokautta ennen kokousta sähköpostitse ja ilmoittamalla kokouksesta yhdistyksen www-sivuilla. Lisäksi kutsu voidaan jakaa sosiaalisen median luotettavaksi katsottavalla välineellä sekä alueella ilmestyvässä kuntatiedotteessa.

10. Vuosikokous
Yhdistyksen vuosikokouksessa käsitellään seuraavat asiat:
1. kokouksen avaus
2. valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjantarkastajaa ja tarvittaessa kaksi ääntenlaskijaa
3. todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
4. hyväksytään kokouksen työjärjestys
5. esitetään tilinpäätös, vuosikertomus ja toiminnantarkastajien/tilintarkastajien lausunto
6. päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta ja vastuuvapauden myöntämisestä hallitukselle ja muille vastuuvelvollisille
7. vahvistetaan toimintasuunnitelma, tulo- ja menoarvio sekä liittymis- ja jäsenmaksujen suuruudet
8. valitaan hallituksen puheenjohtaja ja muut jäsenet
9. valitaan yksi tai kaksi toiminnantarkastajaa ja varatoiminnantarkastajaa taikka yksi tai kaksi tilintarkastajaa ja varatilintarkastajaa
10. käsitellään muut kokouskutsussa mainitut asiat.
Mikäli yhdistyksen jäsen haluaa saada jonkin asian yhdistyksen vuosikokouksen käsiteltäväksi, on hänen ilmoitettava siitä kirjallisesti hallitukselle niin hyvissä ajoin, että asia voidaan sisällyttää kokouskutsuun.

11. Sääntöjen muuttaminen ja yhdistyksen purkaminen
Päätös sääntöjen muuttamisesta ja yhdistyksen purkamisesta on tehtävä yhdistyksen kokouksessa vähintään kolmen neljäsosan (3/4) enemmistöllä annetuista äänistä. Kokouskutsussa on mainittava sääntöjen muuttamisesta tai yhdistyksen purkamisesta. Yhdistyksen purkautuessa käytetään yhdistyksen varat yhdistyksen tarkoituksen edistämiseen purkamisesta päättävän kokouksen määräämällä tavalla. Yhdistyksen tullessa lakkautetuksi käytetään sen varat samaan tarkoitukseen.