Velkuan saaristolaisyhdistys ry Velkua Facebookissa Velkua Twitterissä

Meri tyrskyää Teersalon rannassa joulun alla 2011. © Johanna Tikkanen

TIEDOTE 2.1.2012, PÄIVITETTY 2.1.2012

Tapanin myrsky vei sähköt ja
kaatoi yksittäisiä puita

Tapanin myrsky vei monilta velkulaisilta sähköt, mutta suuremmilta tuhoilta vältyttiin. Velkuan joulu oli sateinen, tuulinen ja lumeton. Lunta satoi muutama sentti uudenvuodenaattona, mutta se suli pois sateiden myötä.

Sähköt olivat poikki Velkuan alueella useaan otteeseen. Teersalossa katkos kesti kaksi päivää. Salavaislaiset olivat sähköttä 1,5 vuorokautta, Velkuanmaalla katkos venyi noin 40 tuntiin. Pitkä katkos pimensi monilta kännykät ja vei sähköpumpun varassa olevilta käyttöveden. Korjaustoimet aiheuttivat vielä useamman tunnin sähkökatkon 1.1.2011. Monille joulunviettäjille suurin harmi oli sulanut pakastin.

Palvelukeskus Kummelin asukkaat siirrettiin sähkökatkon vuoksi naantalilaiseen hotelliin vuorokaudeksi. Katkokset näkyivät Kummelissa myös kolmena aiheettomana palohälytyksenä.

Yksittäisiä kaatuneita puita, merivesi korkealla

Puita ei kaatunut laajoilta alueilta, mutta yksittäisiä puita kaatui kaikilla Velkuan pääsaarilla. Teersalon metsäpoluilla lenkkeilleiden havaintojen perusteella puita oli kaatunut sähkölinjoille ainakin kolmessa paikassa.

Merivesi kävi joulun aikana 80-90 cm tavanomaista korkeammalla. Veneiden tai kevytrakenteisten laiturien omistajien kannattaisikin mahdollisuuksien mukaan käydä tarkistamassa kiinnitykset myrskyn jäljiltä. Samoin olisi hyvä tarkistaa tai tarkistuttaa mahdollisten kaatuneiden puiden tilanne. Velkuanmaassa näin kannattaa tehdä erityisesti länsirannalla, jossa tuuli myrskyn aikana eniten.

Palvan ja Velkuanmaan lossit liikennöivät normaalisti koko joulun ajan vedenkorkeudesta, kovasta tuulesta ja vaahtopäistä huolimatta.

Sähköverkon vikailmoitukset Fortumille

Velkuan alueen sähköverkosta vastaa Fortum. Linjoille kaatuneista puista tai sähkökatkoksista voi ilmoittaa vikailmoituslomakkeella tai puhelimitse 0800 1 95011. Yhtiö on julkaissut myös koosteen myrskyn aiheuttamista toimenpiteistä.

Hyödyllisiä ohjeita pitkistä sähkökatkoista selviämiseen on koottu Suomen pelastusalan keskusjärjestön tiedotteeseen.

Vedenkorkeus- ja jäätilannetietoja netissä

Suomen ympäristökeskuksen, Ilmatieteen laitoksen ja ympäristöministeriön yhteisessä Itämeriportaalissa voit seurata mm. vedenkorkeutta ja jäätilannetta.


Tiedotteeseen puhelinhaastateltiin Ville Kuusista palvelukeskus Kummelista, Eero Pursimoa Salavaisista, Tom Ulinia yhteysalus Kivimolta ja Lasse Valtosta Velkuanmaasta. Allekirjoittaneen joulu sujui sähkökatkon himmentämässä, mutta hyväntuulisessa seurassa. Kahvit keitettiin retkikeittimellä ja ruoka valmistui takkaan viritetyssä padassa. Otsalamppu on velkualaisen perusväline pimeällä.


 LISÄTIETOJA

Varapuheenjohtaja
Outi Tikkanen
Velkuan saaristolaisyhdistys ry
040 7420 473


Kaikki tiedotteet »       Yhteydenottolomake ja yhteystiedot »